Vasen alakoukku. Oikea suora. Väistö ja heti toinen perään. Jalat toimivat kuin mutkaton koneisto. Minua ei pysäytä mikään.
Havahdun ajatuksistani vihanneshyllyjen väliin. Toisessa
kädessä kauppalappu ja toisella pitelen ostoskärryjä. Luen ostoslistaltani
puuttuvat tavarat ja siirryn kylmähyllyille. Kananmunia, mies tarvitsee
kananmunia. Pelkästään jo niillä eläisi, mutta lääkäri kielsi. Voi tulla vaikka
syöpä. Ei niistä ennenkään mitään syöpiä ole tullut. Isä tapasi syödä niitä
rasiallisen päivässä ja eli hyvän ja pitkän elämän 60 vuotiaaksi asti. Siihen
tähdätään.
Olen kirjoittanut listaan maidon, mutta vetänyt sen yli. Juon
vain vettä. Vesi on Jumalten eliksiiri. Se kantaa pitkälle. Kalsiumia saan
tableteista tarpeeksi.
Kananmunien lisäksi ostan purkkihernekeittoa. Se on
ravitsevaa ja sisältää paljon proteiinia. Todella hyvää treenaajalle. Hieman se
pierettää, mutta vain minä itse olen niitä hajuja haistelemassa. Olen
suuntaamassa jo kassaa kohti, kunnes tajuan, että pelkkä hernekeitto on
yksinään aika kamalan makuista. Koukkaan vielä lihatiskin kautta ja nappaan
mukaan paistijauhelihaa. Varsin toimiva yhdistelmä.
Kassalla on taas sama neiti kuin viimeksi. Huikkaan nopeasti
tervehdyksen ja vilkaisen päin. Puhuminen ei oikein ole minun juttuni.
Sade on juuri lakannut. Mahtava ilma. Aukaisen pyöräni lukon
ja laitan repun selkääni. Tuo mukavaa vaihtelua polkemiseen, kun on taakkaa
mukana. Eilinen meni hieman laiskotteluksi, joten päätän nyt mennä kotiin
pidempää reittiä. Singahdan puolessa välissä matkaa pikatien reunaan, koska
siellä ei tarvitse välittää liikennevaloista. Autot ajavat satasta ohitseni
tööttäillen. Kuskit kiroavat äänettömästi. Polkisivat myös pyörällä niin
saisivat liikuntaa ja happea aivoille.
Pienenä minulle toitotettiin, että aivot tarvitsevat happea
toimiakseen. Imaisin pieniä sihahduksia vappuilmapalloista, mutta se ei
tuottanut toivottua tulosta. Sain vain päänsärkyä ja huonoa oloa. Myöhemmin
äiti kielsi minulta ilmapalloleikit todeten ne joidenkin tutkimusten mukaan
vaarallisiksi. Äiti aina uskoo uusimpia tutkimuksia. Ihan kuin ne tutkijat olisivat
Jumalasta seuraavia. Eivät ne tuomitse eläviä ja kuolleita.
Pyörä on varastossa ja ostokset jääkaapissa. Palaan vielä
ulos ja venyttelen reisilihaksia sekä pohkeita. Muistan samalla, että unohdin
ostaa banaaneja ja vichyä. Huomenna voi treeni tuntua.
Tänään on tärkeä päivä. Ottelen Ruotsin mestaria vastaan.
Onneksi se on aika mitätön kaveri, helppo voitto.
Söin aamupalaksi puolen rasiallista kananmunia. Laitoin
sekaan hieman vettä, jotta seos on vähän juoksevampaa. Taistelen
kakomisreaktion yli joka kerta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa jokaista
treenipäivää, eli noin 5 kertaa viikossa.
Matsi alkaa kohta. En ole jännittynyt, pikemminkin
innostunut. Tiedän voittavani. Olen nähnyt valokuvia ruotsalaisesta, aivan
toista maata kuin minä. Nimeni kuulutetaan ja kävelen itsevarmasti kehään.
Hymyilen tahattomasti. Toiseen nurkkaan syttyy valo ja ruotsalainen kävelee
kohti. Näen valon takaa vain silhuetin. Ruotsalainen astuu kehiin ja hän on
valtava. Olin arvioinut väärin. Tunnen luun kurkussa ja yritän ryhdistäytyä.
Kello soi. Ruotsalainen ampaisee lujaa kohti nyrkki sojossa.
En kerkeä reagoimaan mitenkään ja tunnen nyrkkeilyhanskan painautuvan vasenta
poskeani vasten.
Tällästä samaa lisää :) mukava lueskella.
VastaaPoistaMuna päivässä pitää kanan kunnossa ja kana päivässä pitää munat kunnossa... /LG
VastaaPoistaViisaita sanoja!
VastaaPoista